"Hola! Buenas! Nada! Gracias! Hasta luego! Adios! Si!
Päivittäiset kohtaamiset ja heit talomme asukkaiden, talonmiehen, paikallisten ja lähikauppamme henkilökunnan kesken lentelevät jo sujuvasti. Kaksi viikkoa kielikylvyssä on tehnyt ihmeitä ja kielenkannat irtoilevat. Lomalobotomia - RAKASTAN tätä!
Houkutuksia.. |
Juna-bussiyhdistelmän vauhdittamana (sujuu jo tämäkin ilman päänvaivaa) teen kevyen ostosvisiitin Miramarin ostoskeskukseen Fuengirolaan, tai maantieteellisesti oikeastaan lähemmäs Mijaksen rannikkoa.
Miramar -ostoskeskuksen edessäKIN kamera käy! |
Illaksihan se kääntyy ennen kun olen kaupan kautta eksynyt takaisin kotiin..niin..kodilta meidän pikkuinen yksiömme alkaa jo tuntua. Koti Suomessa katoaa ajatuksissa aina vaan kauemmas vaikka ihmisiä on mahdotonta mielessä sivuuttaa. Syömme yhdessä ulkona kohtaamalla ensimmäisen kerrankin varsin miellyttävää palvelua - VIHDOINKIN!
Mainio ape alkaa yötä kohti kaduttaa. Turvottaa taas ja litteä keveys on tipotiessään. Eilen startattu vatsalihashaaste kuitenkin jatkuu keskivartalon vastustelusta huolimatta ja puuskutan liikkeet loppuun. Kuntosalikuuri odottelee kotona, joten enää vaan mielihalut kahleisiin ja hyvä tulee. Oho, suklaakakkua.."
Tiistai 27.9. Tartunta
"Älyttömän hehkeää huomenta minulle. Olen sairastunut. Sitä edellispäivän aivastelu siis tiesi. Sohvan pohjalle en kuitenkaan suostu jäämään, kun kerran tänne asti on tultu olemaan. Ylös, ulos ja kenkäkauppaan!
San Miguel -kadun varrella on kauppaa joka makuun - myös kenkiä ;) |
Kooma iskee päälle Carihuelan rantapedissä. Flunssa vie veronsa, mutta iho hehkuu jo hyvin päivittyneenä. Vatsatkin vedän tuskan irvistys kasvoilla varoen turhaa hengästymistä. Espanjalainen apteekki toimii ja on avuliaisuudessaan turhankin aulis. Jalan turvotukseen tarjotaan nesteenpoistolääkitystä ja kipeään kurkkuun antibiootteja..en taida haluta edes tietää, mitä saan jos valitan päänsärkyä - aivoleikkauksen??
Jatketaanpa tätä huomenna. Nyt lääkitys kohdalleen ja aamua odottamaan. Zzzz.."
Keskiviikko 28.9. Kupla puhkeaa & Feria räjähtää käyntiin
"Päivä menee sumussa. Ei kommentoitavaa. V*tutuskäyrä huitelee pilvissä ja näen mustaa.
Ilta tuo pienen lohdun kun Ferian avajaiset raikavat espanjalaisella aukiolla. Rummut paukkavat ja ihmismassat lipuvat tivolin kujilla äänekkäinä ja iloisina. Miljoonat valot ja laitteissa kiljuvat huvittelijat luovat ympärillemme huikean tunnelman ja juhlallisen miljöön.
Kutsu kävisi seuraneidiksi edestakaisin ylösalas viskovaan härveliin, mutta jätän ilomielin väliin. Nämä vehkeet täällä vatkaavat tuskastuttavalta tuntuvia aikoja ja turvallisuus on vähän niin ja näin.. Huono elämä hiipii sisuksiin jo pelkästä katsomisesta. Dieettipäivä nro 1 pitää (sivuhuomio). Tämä oli kuitenkin maininnan arvoinen, sillä juhla-alue on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kojuja ja huumaavia ruuan tuoksuja..ihan vähän kuola suupielestä kurkkien lähdemme valumaan illan pimeässä takaisin kämpille, sillä emme ole enää tämän illan jälkeen huushollin ainoat asukkaat.
Viimeiset "pariskuntahetket" käsillä! :) |
Torstai 29.9. Vessaruuhkia ja ahdinkoa
"Aamulla vessanovi käy ja huonosti nukutun yön jälkeen kaikki narahtelu ja supina tuntuu sähköiskuilta takaraivossani. Päässäni soi biisi - "kolmas pyörä pyöri pois..", vai oletko itse kokeillut jakaa olemattoman määrän neliöitä pariskunnan kanssa? Kyyyyllä me kaikki tänne toki mahdutaan ja laitetaan mahtumaan, mutta mutta..
Nyt pärskii! |
Hitto ko tuulee naamankin ryttyyn! |
Aarteenetsijät ampuivat oitis paikalle, kun meri kuohui. |
Perjantai 30.9. Rotkon reunalla
"Eihän tässä nyt kuitenkaan pillejä pussiin olla laittamassa, mutta yksinoloa janoavana herään kukonlaulun aikaan ja matkaan Rondaan - rotkokaupunkiin tuntien bussimatkan päähän. Matkalla silmäluomeni painuvat kiinni ja nukahdan vasten bussin ikkunaa. Uneksin järjettömistä asioista, kun kärttyinen espanjalaisdaami herättää minut säksätyksellään, kädet viuhuvat ja suu käy. Korjaan luuni ja omaisuuteni supumpaan kuin hidastetussa elokuvassa, jotta senorita pääsee istumaan viereeni. Sitä saa mitä tilaa, tulla nyt nukkuvalle naputtamaan.
Ronda on kaunis kaupunki, mutta jotenkin kylmä. Vai johtuuko se sisälläni puhaltelevista tuulista? Näytän tänään siltä, että kannattaa kenties kiertää kauempaa, saatan purra. Kamera laulaa ja viihdyn kuplassani. Kurkin alas huikean korkealta karulta sillalta alas rotkon pohjalle. Minua ei huimaa, korkeat paikat jotenkin viehättävät.
Täällä on muuten huomattavan paljon venäläisiä ja aasialaisia matkailijoita, toisin kun muissa kiertämissäni kohteissa. Olen siis sopivasti ulkopuolinen ja hyvä niin. Tänään en kaipaa yhteenkuuluvuuden tunteita ja maleksin pitkin kumpuilevia mukulakivikatuja, taidan vähän puhua yksin ääneenkin, mutta kukaan ei huomaa. En edes minä itse.
Paluumatkalla bussissa viereeni istuu algerialainen mies, joka on turhankin innokas keskustelemaan hiljaisuudesta nauttivan minäni kanssa. Jossain vaiheessa ärsytykseni lieventyy ja huomaan uppoutuneeni antoisaan vuoropuheluun tämän puheliaan muukalaisen kanssa. Kerron Suomesta ja vertailemme kulttuurien sävyjä eripuolilta maailmaa, Suomi kuulostaa hänestä kylmältä ja lohduttomalta kolkalta, olisiko kovin kaukana totuudesta? Suomalaiset mielletään tälläkin kertaa etäisiksi, tunteettomiksi ja torjuviksi. Ja vaikka poikkeus vahvistaakin säännön, olen pitkälti yhtä mieltä tästä vallitsevasta mielikuvasta.
Vuoristotiellä on sattunut hurjannäköinen, mutta onnekaskin onnettomuus. Rekka on kaatunut tielle ja sen perävaunu roikkuu kokonaan kaiteen ulkopuolella vetäen kopinkin keinumaan rotkon ylle. Nyt on todellista senttipeliä, ettei yhdistelmän paino ole nykäissyt koko ajoneuvoa satojen metrien pudotukseen ja varmaan kuolemaan. Vilunväreet lävistävät selkäpiini ja seurailen bussimme kulkua aavistuksen enemmän hereillä, kunnes seuralaiseni poistuu pysäkillään ja jään istumaan yksin. Sammahdan taas. Nytkö univelat korjataan parempaan talteen?
Kyllä nämä huikeat maisemat jäävät mieleen. |
Hetkittäin kuitenkin juttuseuran puute saa oloni haikeaksi, kun en voikaan hihkua "katso tuonne" ja nykiä seuraani hihasta. Jakaminen on osa nautintoa..onhan se niinkin."
Lauantai 1.10. Opasretkellä
"Tuas männään. Jotain nautitaan varmasti pökkiin aurinkoisen ystäväni kanssa ja murteet eripuolilta Suomea sekoittuvat iloiseen löpinään positiivisesti yllättävässä Marbellan vanhassakaupungissa.
Hyviä opastettavia, kun ei muista oppaansa nimeä..mutta tässä kuulolla :) |
Niiiin älyttömän viehättäviä Marbellan katuja..ai jai.. |
Pieni tyttö tanssii hameen helma hulmuten <3 |
Sattumalta tähän nojauduin huilimaan.. |
Jo kolme viikkoa on vierähtänyt, lipunut ohi ihan huomaamatta. Illalla tirautan koti-ikävä itkut, tunteellisuus välillä rasittaa, mutta pitäisikö olla jotain muuta?
Ajatukset siirtyvät pian (ailahteleeko?) seuraavaan päivään, muutamien takaiskujen jälkeen pääsisin taas kiinni treenaamiseen. JES! Nukahdan elämääni tyytyväisenä."
Sunnuntai 2.10. Alkoholia vahvempaa
"Poltan pakarani (Kyllä..ihan oikein luet -> kuvia ei saatavilla) rannalla ja ilta tulee sen alleviivaamaan. Käryämisen kynnyksellä ei kuitenkaan huolta huomisesta. Rantapäivä on sielunhoitoa parhaimmillaan ja keskustelumme ystäväni kanssa hiekassa maaten karkaa kauas..oi niin kauas.
Yllättänyt flunssa ei ole vieläkään ohi, mutta nyt on pakko päästä liikkumaan. Ylitänkin itseni totaalisesti. Tässä kunnossa, tässä kuumuudessa juoksen rantabulevardia aina Benalmadenan satamaan saakka. Perillä tuuletamme molemmat! Tosin tähän suuntaan emme juokse toiste, ruuhkaisella kadulla huutelua piisaa ja herätämme huomiota kahta kauheammin. Aika härskiä menoa. Tosin ignooraamme sujuvasti navanaluspellet ja pullistelijat.
Benalmadenan satama on NIIN kaunis, en osannut ollenkaan odottaa. Ilta-aurinko värittää taivaan ja viimeistelee maisemaa. Purjeveneitä, luksusasuntoja, polskivia kaloja ja elämää sykkivä satamakatu tuoksuineen. Hymyilyttää!
Käydäänkö yksillä? Kysyy...tai siis nuijalla pöytää kopauttaa ystäväni ja päätämme juhlistaa minun huimaa urheilusaavutustani ;) Istumme "jätskibaariin" drinkeille ja bongaamme väkijoukosta myös ystäviämme Malagasta. Pieni on maailma.
Puolivälissä maisteluamme kuin sormia napsauttamalla ystäväni silminnähden humaltuu ja minäkin pian perässä. Epätavallinen humahdus vie meidät muutaman mutkan kautta kadulle esittämään Suomi-lauluja huono-onnisille matkailijoille. Saamme nopeasti seuraa ja kaikki laulaa, kielimuureista viis. Pappa Victor puhuu puhuu ja puhuu, irlantilainen Clyde nauraa vedet silmistä meidän Jari Sillanpää -tulkinnallemme. No...Victor paljastuu paikalliseksi taskuvarkaaksi :D Niin liki ei meitä kuitenkaan pääse, että köyhtyisimme entisestään. Olotila ei ole ihan normi, mutta selviämme epäuskostani huolimatta kotiin..pienellä avustuksella :)
Juomia jokaiselle - mutta varovasti sitten! |
What a night my friend <3
Ps. Takalistoa kirvelee :D"
JATKUU..
OSA 1 -Sopeutumisviikko
OSA 2 - Yhtä juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti