perjantai 28. huhtikuuta 2017

KUUKAUSI ESPANJASSA OSA 4 - Loppurutistus

3.10. maanantai 

"Aamu koittaa hiljaisena, ystävälleni erityisen raskaana. Edellisillan vaihderikkaat tapahtumat painavat synkkinä synteinä ja kaakelilattiat kaikuvat kysymyksiä. Ei kuitenkaan auta jäädä turvalleen makaamaan. Toista mieltä on kuitenkin ystäväni, joka jää...no..turvalleen makaamaan. Minä ryhdistäydyn, ihmistäydyn ja ulkoistan itseni, sillä olen sopinut tapaamisen Ilhamin kanssa Benalmadenaan.

Aurinko häikäisee harvinaisen polttavana ja päivä tuntuu purevan ihosta läpi aina sisuskaluihin saakka. Vesihuikka toisen perään ja jalat laahustavat rantatien reunoja myötäillen. Puhelin soi. Ystäväni on tehnyt pesäeron kaakeleidemme kanssa ja haluaa liittyä seuraani, sittenkin. Jään odottamaan ja ilahdun yllättävästä lepohetkestä. Ihmiset marssii iloisina aurinkolomalaisina ohi ja virnistän lasieni varjoista, kaikki - on - vallan - hienosti.

Kävelemme ei ollenkaan reippaina muutaman kilometrin matkaa 3 TUNTIA! Pysähdymme matkalla ihan vähäsen, on otettava huikkaa. Jos ystäväni ei olisi niin kovin kauniisti ruskettunut, hän olisi kylmän kalpea silmäpusseineen. Mutta jaksaa rutistaa puhtaalla sisulla, olen ylpeä!
Benalmadena
Ilham on noussut puoli kuudelta valmistamaan meille perinteisen marokkolaisen illallisen, jollaista heillä kotikaupungissaan Casablancassa oli tapana nauttia aina perjantaisin. Fuskaamme vähän, ei ole perjantai, emmekä ole perhettä..eli oiomme reilusti mutkia, mutta olemme otettuja. Tuomme pieniä lahjoja tuliaisiksi, Ilham ilahtuu, mikä oli tarkoituksemmekin. Luen kirjoittamamme suomalaisen runon ystävyydestä ja rutistamme toistamiseen.
Illallinen marokkolaiseen tapaan
En osaa olla tarjoamatta apuani, mutta Ilham kieltäytyy ehdottomasti. Kulttuurieroja, joita on vaikea sulattaa. Olemme vieraita, emme SAA auttaa. Kotipuolessa olisi taas jopa epäkohteliasta olla tarjoamatta apua keittiössä. Tuntuu hölmöltä vain istua ja katsoa toisen aherrusta. Ilham todella touhuaa, hän säntäilee edestakaisin kattiloiden ja kippojen kanssa, tarjoilee meille herkkuja herkkujen perään.

Aloitamme illan marokkolaisella teellä, joka on superhyvää, mutta järkyttävän makeaa. Se siitä dieetistä..taas! Napostellessamme suolaisia maistiaisia, Ilham esittelee perinteisiä arkisia tavaroita ja astioita kotoaan.

Pääruokamme naudanliha-kasviscouscous on niiiiiiiin hyvää ja suuni mukaista. Ahmin ruokani huomaamatta ja häpeän. Mikä possu olenkaan, kun asianmukaista olisi ollut seurustella enemmän ja hotkia vähemmän. Odotan kiusaantuneena, kun muut saavat annoksensa loppuun. Jälkiruoan lempeissä makusteluissa keskustelemme kulttuurieroistamme ja perinteistä aina joulua myöden (nythän on jo lokakuu). Sydämellinen kiitos ja hyvää yötä Ilham <3"
Benalmadenan ilta
4.10. Tiistai

"Yöllä nukuttuja tunteja pyöreät nolla. Hehkeät lähtökohdat uuteeen päivään. Hitaan ja yllättäen kärttyisän aamun jälkeen hilaudun kuitenkin rannalle. Parkkeeraan päivittyneen peräni tutun wifipalmun katveeseen, käännän spotifyn ON ja aivot OFF.

Vatsani keskeyttää auringonpalvontani kiljumalla El Doradon herkkupohjapizzan perään vaikka järki kovin vastustaa. No arvata saattaa miten tässä kävi. Enhän minä mitenkään tunteella elä en..
Hawaiani odotellessa tarjoilija istahtaa muka-järkyttyneenä pöytääni istumaan, kuinka voin olla yksin syömässä. Naurahdamme ääneen kun hän yhtäkkiä muistaa olevansa töissä täällä. Heh heh. Olen kuitenkin kiitollinen, hän onnistui tietämättään piristämään kummasti alakuloista päivääni.
Peripaikallista tyyliä
Luonani käy muitakin seuraksi tarjoutuvia, liiankin kanssa. Vaikka pizza oli ihan super, en käy täällä toiste syömässä YKSIN. Vien jämät iltapalaksi ja kuljen kuplassani kotiin vetäytymään entistä syvemmälle itseeni. Ah, ihanaa, saan rauhassa erakoitua, miettiä maailman puhki ja olla kummajainen!"

5.10. Keskiviikko

"Aamulenkki ystävän kanssa. Juoksen ilman ainoatakaan kävelyaskelta kuusi...siis KUUSI kilometriä!! En oikein voi uskoa, että tein sen. Ylitin itseni. Kiitos kuuluu ihanalle tsemppiystävälleni ja vähän sille herttaiselle espanjalaismummulle, joka lähti kisoille meidän kanssa. Juoksimme, nauroimme ja nauroimme vähän lisää. Hyvästelimme, kun kisakaveri hyytyi ja jäi jälkeen. Tämä paikka ja nämä ihmiset ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen, pikkuhiljaa, mutta kuitenkin - sinne syöpyivät. Viimeisen puolikkaan kilometrin ampaisen räjähtävällä nopeudella (tämä on minun päiväkirjani, saan kirjoittaa mitä tahdon ;) ) ja saavutan henkisen maalini nuppi punaisena, läähättävänä vetelänä myttynä. Mutta I DID IT!

Kotona nousujohteista tunnetilaani kohottavat entisestään ystävien viestit kotoa. Nojailen ikkunankaiteeseen, käsissäni lämmin teemuki ja kuuntelen aistit avoimina silmät kiinni kaupungin sykettä. Minä pärjään, ihan yksinkin, kaukana kotoa. On onni huomata olevansa vahvempi, kun luulikaan. Tämä kokemus saa aivot raksuttamaan, jäädäkö ihmisten vuoksi vai lähteäkö itsensä vuoksi. Siinä sitä syvällistä soopaa tälle päivälle.

Ulkoa kantautuu loputtomasti ääniä. Naapurin tv huutaa, yläkerrassa mylvii pesukone, reviirejään ratkovat katukissat kiljuvat, ohivilahtelevat skootterit pärisevät, puissa piilottelevat pulut kujertelevat, kotiin matkaavat lentokoneet jymisevät taivaalla, meri pauhuu ja suhisee, meidän pyykkinarut narskuvat, koirat haukkuvat, talonmies viheltelee altaalla, espanjalaiset pulisevat kaikkialla..

Ajantaju katoaa ja alkaa tulla jo hoppu! Ja mitäkö tänään tapahtuu? 
Rancho de la Vega ja Pepito
Olemme saapuneet porukalla Mijas Costaan Rancho de la Vegan hevosranchille. Meitä on mukana monentasoista ratsastajaa. Vähiten kokemusta omaavat saavat tallin luottopollet ja meille kokeneemmille annetaan semiluotettavat hevoset, jaa että mitenkä oli? :) Ratsuni on upea tukkajumala, puhdas P.R.E eli Pura Raza Espanjola, aito andalusialainen.
Hugo <3
Ratsuuni rakastun päätä pahkaa ja hieron jo kauppoja oppaamme kanssa. Voinko viedä Hugon kotiin, voinhan? Mainitsinhan jo, että Hugo-poika on UPEA! Samalla myös nuori, herkkä, jotenkin koskematon. Oppaamme lupaa, että soitto vain ja hän etsii minulle sopivan herrasmieshevosen Suomeen tuotavaksi. Hugoa hän ei myy - valitettavasti. Hugolta löytyy moottorista tehoa ja laukkapyrähdykset muistuttavat hyvinkin kirjaimellisesti amerikkalaista rodeota ja kesälipokkaani tahtovat lipsua, onneksi takamus pysyy satulassa, kuin liimattuna ja nauramme varmasti molemmat. Minä ja hevonen.

Syömme päivällistä Fuengirolassa ystäväporukalla, vain hiuksen hienosti hevosille tuoksuen. Taas mietin, miten ihmeessä tämä päivittäinen kuntoilu ei tuota toivottuja tuloksia :D Illaksi hipsin wifirappusille keskustaan ja palaan vasta muiden käytyä jo nukkumaan.

Ps. Ratsastuslenkillä saimme muuten paikallisen slummin asukkailta kiviä niskaamme ja espanjalaisia herjauksia. Onneksi karvamoottoreilla on nopeat jalat ja meillä hermot kohtuullisessa kunnossa."

6.10. Torstai

"Alkaa kuukausi pian tulla täyteen. Ei voi olla totta! Aika on suorastaan liitänyt. Tuota..melkein. Perusaamupäivä - Ranta. Hiekkaa joka paikassa. Aurinkosuojan miellyttävä tuoksu ja rasiallinen mansikoita. Mielessä vilisee kummia mielitekoja ja sorrunkin pikavisiitille Ben&Jerrys´iin. Sapiskaa kuntolomalaiselle. Onnellisena mussutan Cinnamon Buns -annokseni ja painelen pää häpeästä kumarassa tieheni. Morkkis.
Kai minustakin joku jälki tänne jää?
Kotona ei ole muita. Vietän siestaa sydämeni kyllyydestä ja nautin doggybagista kiinalaisen rippeitäni. Ystäväni Suomesta soittaa ja puhumme kaiken halki. Missä minä menen ja minne pitäisi olla matkalla. Aidot ystävät ovat harvassa, mutta täyttä kultaa. Ilman ystävien tukea, elämä maistuisi paljon katkerammalta. Enkä olisi selvinnyt tästä kuukaudestakaan ilman ystävien ja perheen vankkumatonta tukea. Potku persauksille pattitilanteessa, halaus ikävässä, lohduttava sana ahdingossa, naurua jokaiseen päivään - tiedän, että siellä on aina joku ja olen suunnattoman ylpeä, että juuri minulla on tuollasia ystäviä. 

Illalla vatsahaaste reisi krampaten kylmillä kaakeleilla ja mars paikalliselle kuntosalille. Oi, miksi ihmeessä en tehnyt tätä jo aiemmin? Sali on pikkuruinen, mutta huhkin koko neljän euron edestä hiessä rapaten ja tunnen sisuksissani, kuinka kipeä huomisaamu on tulossa vääjämättä minua kohti. 

Olo on puhdas (ei kirjaimellisesti). Suihku, chattailu kotiin ja saan sukeltaa sohvani uumeniin. Hyvää yötä."
Kohta tämä kaupunki jää muistoihin
7.10. Perjantai

"Jäähyväisjuhlintaa tiedossa. Pakkaan yökamppeeni ja suuntaan junalla tutusti naapurikaupunkiin. Kulutan aikaa kaupungilla kuljeksien ja nautin suomalaisten valtaamalla alueella kehumisen arvoisen lounaan. Vielä kun muistaisin tämän kahvilan nimen.. Feta-pinaattipiiras, uunikasvikset ja couscous-tyylinen sörsseli lehtikaalilla ja pavuilla. Nyt muuten on hyvää!
Onko tässä pakko mainita jälkiruuaksi nauttimani kinuski-banaanitorttu? Ei...ei kai ole. Unohda!

Pienessä ähkyssä vaellan ystäväni luo keskustaan ja nautimme kivuliaan kauneusoperaation paikallisten käsissä. Auts. Vahaus - mikä älyttömän hyvä idea! "Kiduttajamme" on kuvankaunis iranilainen nainen, joka tosin paljastaa kiertelemättä ettei hänen näkönsä ole aivan synnyinlahjana saatua. Vähän oli fiksattu nenää, rintoja, huulia, hiuksia, kynsiä..Hänestä nainen ei voi koskaan olla miehille liian kaunis ja on oltava valmis tekemään mitä tahansa kauneiden eteen. Öh..en aivan allekirjoittaisi.

Tapaamme rannassa viinipiknikillä tyttöporukalla ja ette voi uskoa sitä naurun määrää ja unohtuneita murheita mitkä hiekkaa nielevät aallot viekään mennessään. Viinilasit läikkyvät ja ohikulkijat hymyilevät ilonpidollemme. Ei sanat riitä.
Pienessä maistissa suuntaamme viettämään läksiäisiltaa Fuengirolan Ferioille. Meitä vatkataan ja viskotaan oikein olan takaa huvipuiston vempeleissä ja ihan vähän uskon, että nauruunkin voi kuolla. Nautimme räiskyvästä tivolitunnelmasta ja upeasta ilotulituksesta yöhön asti." 

8.10. Lauantai

"Hyvästelen haikeana ystäväni, sillä kotiinpaluu pilkistelee jo nurkan takana. Tyhjennän kolikkovarani kodittoman miehen mukiin ja jään juttelemaan hompsuisen miehen ja tämän koiran kanssa. Itku kurkussa jatkan matkaa juna-asemalle ja mietin, miten elämät kohtaavat joskus vain ohikiitävän hetken.

Kotona käännyn pikaisesti ja käyn tyhjentämässä ajatuksiani kahdeksan kilometrin lenkin verran. Tämä alkaisi olla nimittäin paketissa. Pitäisikö pakata? Matkalaukku on kotiinlähdöstä eri mieltä ja vetoketju repeää h-hetkellä. Laukun uudellen järjestelyn jälkeen hinaan superpainavia kantamuksiani kohti taksitolppaa ja hyvästelen asuinkumppanini Espanjan nihkeän kuumassa yössä. Kiitos elämä tästä kokemuksesta. Koti - täältä tullaan!"


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti