lauantai 22. kesäkuuta 2019

Hola Barcelona - teinin kanssa matkassa osa 2/2

Reissulaisten matka auringossa jatkuu (vaikka vuoden se vei julkaista kiireiltään, huppista). Barcelona viehättää ja ärsyttää. Suklaalettuset pyörivät mielessä ja rantahiekan tuoksu sukeltaa aistipankkiini.  Rakastan lämpöä ja aurinkoa, mutta niin tekee moni muukin, aika hitokseen moni muukin..


Väenpaljous alert. Tiesinhän minä, että kaupunki huitelee tämän päivän trendikohteiden top-listoilla, mutta silti hälinän määrä ja ihmisten paljous pääsi yllättämään. Onneksi matkamieltä ei lannista edes paikoittain tungeksivat ruuhkat, kohdallani itseasiassa tuskin mikään. Think positive!
Barri Góticin (ns. vanha kaupunki) "kätköistä" löysimme upean luultavasti alttariltaankin kauniin katedraalin, jonka sisäpihalle kuitenkin jumituimme leijuvaa munaa ihmettelemään. Tätä pitänee aavistuksen avata, koska kuulostaa näin kirjoitettunakin hupsulle. Sisäpihalla päivänokosiaan nautiskeli hanhiparvi, kalat polskivat altaassaan ja upeassa kukkahärvelissä pulppuavan veden keskellä leijui..muna, todellakin siis muna. Katso!
Ehdin kuvailla näitä kukkia hyvän tovin, ennen kun muna sattui silmääni. Pisteet tarkkaavaisuudesta, jep. Tämä paikka oli kiva maksuton pysähdys kuumalta kadulta goottilaisen katedraalin uumeniin. Muutoin tämä vanha kaupunki oli suhteellisen nopeasti nähty ja nälkä ajaa lomapossut lähimpään normaaliruokaa (teineillä on suhteellisen paljon erilaisia "ruokarajoitteita") tarjoavaan paikkaan lounaalle, ettei iske nälkäkiukku (äidille).
Katalonian aukio on paikallisten olohuone ja eräänlainen kaiken keskus. Vanhan kaupungin kapeat kujat vaihtuvat tänne suunnatessa leveiksi bulevardimaisiksi kaduiksi luksusliikkeineen ja ostoskeskuksineen. Tosin, mikäli shoppailemaan mieli halajaa, jättäisin tämän kuitenkin välistä vaikka kaduilla tunnelmaa onkin ja pari kivaa liikettä sattuu silmiin, ehkä pikaisesti poikkeammekin ;)
Ihmisvilinässä mukavaa on se, että muiden menoa on mukava seurailla. Vailla sen ihmeempää ajatusta tai analyyseja. 
Jalkapallofani tai ei. Espanja ja tämä yllättävän monista tylsä ja mielenkiinnoton urheilun huippulaji täällä paikan päällä alkaa vähän kiinnostaa kuitenkin. FC Barcelona EI VOI olla tyystin tuntematon asia kenellekään. Supertiimin satatuhatta katsojaa vetävä kotistadion Camp Nou on samalla koko Euroopan suurin stadion. 
Astelemme stadionille museotyyppisen esittelytilan kautta. FC Barcelona ja Lionel Messi, kumpi on kana ja kumpi muna? Aika huikea kokemus tämä "kierros", ei voi muuta sanoa! Säntäilen palkintopystiltä toiselle ja katoan tyttäreni silmäkulmasta toistuvasti. Kun tulemme uudestaan ulos auringonvaloon, stadionin yläkatsomoihin, nielaisen hieman kuuluvammin. Wau, onneksi lähdettiin tänne! Toki innostun helposti kaikesta uudesta ja erilaisista kokemuksista, mutta voisin väittää, että voin aavistuksen kuulla sen mylvinnän ja kohinan katsomoista pelien aikana!
Kierroksella pääsemme tutustumaan omatoimisesti mm. pelaajien pukuhuoneisiin, joukkueen kappeliin ja vaihtopenkille, jossa Messikin kankkujaan huiluuttaa, ja nekin vimpan päälle. Ei kankut, vaan ne penkit. Kuvat eivät tietenkään anna oikeutta mittasuhteille ja ihokarvat nostattaville fiiliksille. Tässä kuitenkin meidän vähän erilaisesta päivästä kuvamateriaalia.
Tokihan täälläkin on huomattu kohteen mahdollisuudet turistien matkavarojen uudelleenkohdistamiseen, mutta se ei paljon kaivele. Joukkueen logolla varustettua tikkaria, tuhatta kuvaa ja kotiinvietävää kentän ruohotupsukkaa myöhemmin poistumme ehkä jopa aurinkoisempina, kun saapuessamme. ”Més que un club”, enemmän kun seura.
Reissu päätellään rennosti rannalle tietysti. Jopa drinkkejä kaupittelevat elannonmetsästäjät saavat leveän virneen kasvoille ja aurinko..paras ystäväni aurinko kruunaa tämän kokemuksen kuin sinetti kirjeelle. Juuri tässä ja nyt, kaikki on hyvin. Minulla on koko maailman paras tytär, ihana teini, jonka ajattelin rakastaa puhki läpi kaikkien vaikeidenkin vuosienkin. Tämä reissu ei takuulla jää viimeiseksemme (helppo sanoa, kun on lomaviikko syksylle jo buukattu ;) ).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti